Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja/tarvittaessa työhön kutsuttava sijainen
Vastaamme yleensä viikon sisällä
Haemme iloiseen joukkoomme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa tarvittaessa töihin kutsuttaviin sijaisuuksiin!
Tehtävän kuvaan kuuluu henkilökunnan sijaistaminen äkillisissä sairastumisissa ja/tai loma-aikoina.
Merimajan päiväkoti sijaitsee Mussalossa luonnon keskellä. Päiväkodin toiminta perustuu kristillisiin arvoihin, kuten oikeudenmukaisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Korostamme lähimmäistemme kunnioitusta ja huomioon ottamista, sekä hyviä tapoja. Näiden lisäksi panostamme päiväkodissa kestävään kehitykseen, liikkumiseen ja pienryhmätoimintaan.
Odotamme Sinulta:
- Itsenäistä ja oma-aloitteista työskentelyotetta
- Positiivista ja lämminhenkistä asennetta
- Kykyä vuorovaikutukseen henkilökunnan, vanhempien ja lasten kanssa
- Vastuullisuutta, joustavuutta ja huumoria
- Aiempaa kokemusta varhaiskasvatustyöstä
- Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa
- tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa, tuberkuloosiselvitystä
Tarjoamme sinulle:
- Pienen, kodinomaisen ja lämminhenkisen työympäristön
- Rennot työkaverit ja toimivan työyhteisön
- Toimivat työvälineet ja -tilat
- Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan tes ja palkka on G20C.
- Tehtävään valitun tulee esittää rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002)
Näin haet:
- Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV mahdollisimman pian alla olevan lomakkeen kautta.
Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Paula Reivilä, paula.reivila@pelastusarmeija.fi.
- Osasto
- Päiväkodit
- Sijainnit
- Kotkan Päiväkoti Merimaja
Pelastusarmeija yrityksenä
Pelastusarmeija on hyväntekeväisyysjärjestö ja kristillinen yhteisö, joka tunnetaan vahvana kotimaan auttajana. Suomessa Pelastusarmeija aloitti toimintansa jo vuonna 1889.
Seurakunnallisen toiminnan lisäksi Pelastusarmeija tuottaa laaja-alaisia sosiaalisia palveluja ja ylläpitää hyväntekeväisyysmyymälöitä. Pelastusarmeija on merkityksellistä kokopäivä-, osa-aika- ja keikkatyötä tarjoava työnantaja. Palveluksessa on eri alan asiantuntijoita esim. sosiaalialan, hallinnon, viestinnän ja varainhankinnan osa-alueilta. Siviilityöntekijöiltä ei vaadita kristillistä vakaumusta, mutta heidän toivotaan kunnioittavan tätä lähtökohtaa ja organisaation humaania arvomaailmaa.
Pelastusarmeijalla on toimintaa noin 25 eri paikkakunnalla ympäri Suomen – 3 sosiaalipalvelukeskusta, 1 lasten lomakoti, 2 vanhainkotia, 7 asumispalveluyksikköä, 3 päiväkotia, 16 hyväntekeväisyysmyymälää ja 22 paikallisseurakuntaa eli osastoa. Paikallisten toimipisteiden kautta autamme vuosittain noin 110 000 kotitaloutta. Pelastusarmeijan palveluksessa on yhteensä noin 300 työntekijää ja sen liikevaihto on noin 24 miljoonaa euroa.
Pelastusarmeija toimii paikallisesti 133 maassa ja palvelee 179 eri kielellä. Teemme laaja-alaista auttamistyötä ympäri maailman. Paikallisesti tuomme toivoa ja konkreettista apua satojen miljoonien ihmisten elämään. Lisäksi teemme katastrofi- ja projektityötä kriisi-, maanjäristys-, tulva-, pandemia- ja sota-alueilla. Kansainvälinen toiminta luo globaalin verkoston, joka on reagointikykyinen, itsenäinen ja pitkällä tähtäimellä katastrofialueita auttava.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja/tarvittaessa työhön kutsuttava sijainen
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Pelastusarmeija?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.